LTV Välimuotoinen lanne-ristinikama

Välimuotoinen lanne-ristinikama (lumbosacral transitional vertebra, LTV) on yleinen synnynnäinen ja perinnöllinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei tunneta. LTV:tä esiintyy useilla koiraroduilla, ja ainakin saksanpaimenkoirilla sen yhteydestä selkävaivoihin on tutkimustietoa. LTV altistaa lanne-ristiluuliitosalueen varhaiselle rappeutumiselle, minkä seurauksia voivat olla takaselän kivut ja pahimmassa tapauksessa takajalkojen halvausoireet. Hoitona käytetään lepoa ja kipulääkkeitä ja vakavimmissa tapauksissa leikkaushoitoa. Sairastuneet koirat pärjäävät kotikoirina usein melko hyvin, mutta ennuste paluusta harrastus- tai työkoiraksi on epävarma.

LTV1: eli ”jakautunut ristiluun keskiharjanne”. Tämä muutos ei nykytietämyksen valossa aiheuta koiralle oireita.

LTV2: on välimuotoisen lanne-ristinikaman symmetrinen muoto, jossa muutokset ovat vasemmalla ja ikealla puolella samanlaiset. Nikama voi muistuttaa enemmän lannenikamaa tai ristinikamaa. Ristiluun runko-osa on usein epänormaalisti luutunut ja röntgenkuvassa näkyy ristiluun 1. ja 2. nikamarungon välissä rako.

LTV3: on välimuotoisen lanne-ristinikaman epäsymmetrinen muoto, jossa oikea ja vasen puoli ovat erilaiset: toinen puoli muistuttaa enemmän lannenikamaa ja toinen ristinikamaa. Ristiluun runko-osa on usein epänormaalisti luutunut ja röntgenkuvassa näkyy ristiluun 1. ja 2. nikamarungon välissä rako.

LTV4: on välimuotoisen lanne-ristinikaman rakenteellisesti vakavin muoto, jossa ristiluun 1. nikama (S1) on muodoltaan lannenikama (L8, lumbarisaatio), tai 7. lannenikama (L7) on muodoltaan ristinikama (L6, sakralisaatio)

LTV2−LTV4: Muutokset voivat altistaa lanne-ristiluualueen rappeutumissairauksille, jotka saattavat aiheuttaa oireilua (ns. cauda equina-oireyhtymä). Rotukohtaisia eroja esiintyy ja myös koiran työ/harrastuskäyttö voi vaikuttaa. Usein koirat ovat täysin oireettomia. LTV3 voi olla yhteydessä synnynnäiseen vinolantioon ja toispuoleiseen lonkkanivelen kasvuhäiriöön.

LTV:stä & lumbosakraalistenoosista on hyvin vähän tietoa československý vlčiak sekä Saarlooswolfhond roduissa, voi olla, että ainoat viralliset selkälausunnot ovat Suomesta.

Suomessa on Československý vlčiak rodussa viimeisen viiden vuoden aikana 2017-08/2021 annettu 13 kpl virallisia LTV lausuntoa mistä 3 kpl LTV1, loput LTV0. Tiedossa on että Suomessa yksi epävirallinen LTV3 on lopetettu 5 vuotiaana kivun, selkä- ja hermosto-oireiden takia.

Saarlooswofhondeja on koiranetin mukaan Suomessa selkäkuvattu 8 kpl vuosina 2017-2021 ja kaikki tuloksella LTV 0.

LTV-muutosten yleisyydestä eri roduissa ei juurikaan ole vielä tietoa. Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta suosittelee jättämään oireilevat koirat pois jalostuksesta. Kaikkia oireettomia koiria voi käyttää, mutta LTV1–LTV4 -tuloksen saaneet koirat suositellaan yhdistämään vain LTV0-koirien kanssa. Tällaisten yhdistelmien jälkeläisiä suositellaan kuvattavaksi, jotta LTV-muutosten periytymisestä ja merkityksestä saadaan lisää tietoa. (ELT Anu Lappalainen, Helsingin yliopisto)

Linkistä lisäinfoa mitä on LTV, millaiselle muutos voi näyttää ja mitä eri muutoksia lannerangassa ja ristinikamassa tämä sisältää. Tämä teksti ja röntgenkuvat on Whippet harrastajan / kasvattajan tekemä ja meillä on lupa tähän linkittää ja näin avata tämä LTV asia kaikille kiinnostuneille.

Suomeksi

http://kennelepicdreams.blogspot.com/2019/02/ltv-ja-muut-selan-ongelmat-whippeteilla.html 

Englanniksi

http://kennelepicdreams.blogspot.com/2019/02/ltv-and-other-spinal-problems-in.html  

LTV3 (epäsymmetrinen)

© 2024

Theme by Anders Norén